Suunnistus

SUUNNISTUS 1950-2005

Suunnistustoimintaa Pontevassa harrastettiin jonkin verran jo 1950-luvulla, mutta vasta 1960-luvulla lajia alettiin harrastamaan kilpailumielessä. 1960-luvun suunnistajanimiä olivat mm. Pentti Alho, Tarmo Talja, Olli Uotila, Reino Nyyssönen ja Reijo Myyryläinen.

Ensimmäiset kansalliset kilpailut Ponteva järjesti vuonna 1964 Usmin maastossa.

1970 osallistuttiin ensimmäistä kertaa Jukolan Viestiin. Suunnistustoiminta oli vilkasta 1970-luvulla ja hyviä menestyksiä saavutettiin kansallisissa kilpailuissa niin yleisessä, nuorten kuin ikämiesten sarjoissa. Myös naiset osallistuivat kilpailutoimintaan. Tuon ajan suunnistajia Pontevassa olivat mm. Reino Hakala, Asko Aarnio, Lasse Kiivanen, Aarre Häkkilä, Heikki Siivonen, Risto Uutinen, Matti Lind, Keijo Sinisaari, Kari Nyyssönen ja Reino Nyyssönen. Naisissa kilpailivat Meri ja Maari Häkkilä. Nuoria suunnistajia olivat mm. Jouko Nyyssönen, Unto Parikka, Juha Lindgren, Jari ja Jarmo Perholehto, Kari Häkkilä, Tapani Siivonen ja Päivi Siivonen.

1975 järjestettiin Hyvinkäällä Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut. Järjestelyistä vastasivat Ponteva ja Hyvinkään Rasti.

1970-luvun lopussa aloitettiin kansan- ja kuntosuunnistukset.

1979 tuli Pontevan joukkue TUL:n hiihtosuunnistusmestaruuskilpailuissa toiseksi joukkueella Jarmo Perholehto, Risto Uutinen, Veijo Salmi.

1980 Veijo Salmi voitti TUL:n hiihtosuunnistusmestaruuden.

1981 Jukolan Viestiin osallistui Pontevasta viisi joukkuetta, myös Venlojen Viestissä oli Pontevan joukkue. Samana vuonna Pontevan joukkue osallistui myös Tiomila-viestiin ensimmäisen kerran.

1983 Tapani Siivonen voitti TUL:n mestaruuden ja Veijo Salmi voitti TUL:n yömestaruuden.

1985 perustettiin Pontevaan Orient huippusuunnistusryhmä, tarkoituksena menestyä kansainvälisissä kilpailuissa ja SM-viestissä. Ryhmään kuuluivat Raimo Asikainen, Jarmo Lindroos, Hannu Hämäläinen, Ali Mättölä, Kimmo Pernu, Ari-Pekka Miettinen, Kari Vuorio, Tapani Siivonen, Heikki Salovaara ja Veijo Salmi.

1987 sijoitus Tiomilassa 28.

1988 Pontevaan liittynyt Ari Anttas voitti Suomen mestaruuden

1990 Ari Anttas sijoittui PM-viestijoukkueessa pronssille.

1990 sijoitus Tiomilassa 25.

1991 Pontevan joukkue SM viestissä neljäs, joukkue Ari Anttas, Jari Laitamäki, Mika Laitamäki ja Janne Honkonen.

1992 Sijoitus Tiomilassa 13. Rauno Asikainen ja Thomas Ekström liittyivät Pontevaan..

1993 Ponteva 23. Jukolan Viestissä.

 1990 luvun loppupuolella alkoi näkyä suunnistusinnostuksen hiipumista. Jukolan Viestiin osallistuttiin vuosittain, vaikka joukkueen keski-ikä olikin reippaasti yli viisikymmentä vuotta. Hyvinkään Rastin Kanssa järjestettiin yhdessä viikkokilpailuja Hyvinkään lähimaastoissa.

Nuorisotyötä ei oikein koskaan suunnistusjaostossa ollut ja kun vanhat konkarit ikääntyivät, jäi toiminta muutaman henkilön harteille.

Vuonna 2005 suunnistuksen jaostotoiminta loppui, mutta aktiivisimmat jäivät vielä kilpailemaan Pontevan nimissä.