Painonnosto

PAINONNOSTO 1952-2004

Ensimmäiset kansalliset kilpailut järjestettiin 1952, mutta sen jälkeen olikin hiljaisempaa toimintaa useampien vuosien ajan.

 

1964 saavutti Mauri Hernesaho SM pronssia. Muita 1950 ja 60-luvun painonnostajia olivat Martti Kirjokivi, Paavo Kuisma, Kaarlo Hernesaho, Reijo Salminen ja Raimo Perälahti. Martti Kirjokivi saavutti kaksi TUL:n mestaruutta vuosina –67 ja –69. Reijo Salminen saavutti TUL:n mestaruuskisojen hopeaa vuonna 1967. Mauri Hernesaho saavutti SM pronssia vuonna 1973, Nuorten sarjoissa hän saavutti useita SM-mitaleita ja myös TUL:n mestaruuksia tuli useana vuonna.

 

1970-luvun lopussa alkoi Raimo Lehtosen menestyksekäs voimailu-ura. Menestystä tuli voimanostossa niin nuorten- kuin yleisessä sarjassa. Mitaleita kertyi TUL:n mestaruuskisoissa, SM-kisoissa, Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ja kaiken huippuna yleisen sarjan MM-hopea 1982. Myös useita maailman ennätyksiä on kirjattu Lehtosen nimiin. Hän lopetti uransa 1984.

 

Tämän jälkeen voimailu harrastus jäi Pontevassa hieman iäkkäämpien miesten leveille harteille. Pontevan vahvat miehet, Juhani Äijön johdolla, ovat kahmineet ikämiessarjoissa lähes kaiken mahdollisen. Juhani Äijön nimiin on myös kirjattu useita maailman ennätyksiä ikämiessarjoissa. Maailman- ja Euroopan mestaruuksia on niin paljon, että heikompaa jo hirvittää, Suomen mestaruuksista puhumattakaan.

Paljon muitakin vahvoja ja menestystä niittäneitä voimamiehiä on Pontevassa ollut. Tapani Mielty, Niilo Tarvainen, Olavi Kanerva, kaikilla heillä on mitaleita ikämiesten SM- ja EM-kilpailuista. Lisäksi SM-mitaleille ovat yltäneet Lauri Kemppainen, Kari Nieminen, Pekka Turunen.

 

Voimanostajien toiminta jatkui menestyksekkäänä aina vuoteen 2004 asti. Vuoden 2004 syksyllä voimanostojaoston toiminta hiljeni, kun  Pontevan voimanostajat siirtyivät sankoin joukoin Lopelle perustettuun voimanoston erikoisseuraan.