Jalkapallo

JALKAPALLO 1934-1956

Jalkapalloa oli seurassa pelattu jo 1920-luvulla, mutta virallisesti sen toiminta aloitettiin 1934. Kilpailutoiminta lähtikin nopeasti käyntiin ja ensimmäisenä vuotena pelattiin jo pelejä mm. Valkeakosken Koskenpoikia, Hämeenlinnan Kisaa ja Hangon Tovereita vastaan.

1946 Ponteva voitti piirin mestaruuden ja mestaruus uusittiin seuraavana vuonna. Myös nuoret saavuttivat piirimestaruuden 1947. Seuraavana vuonna jälleen sekä miehet, että nuoret voittivat piirin mestaruuden. 1948 Ponteva selviytyi Suomi-sarjan karsintoihin, mutta nousu jäi haaveeksi. Piirin mestaruuksia tuli myös vuosina 1949-1951.

Vuonna 1956 Pontevan jalkapallo siirtyi palloiluseura Apolloon.

Seuran jalkapallon eteen vuosia uurastaneista voidaan mainita Eino Mutanen, Toivo Simola, Kauko Sormunen ja Ilmo Lahtinen.